Vahti soveltuu niin pienen kuin isonkin terveydenhuollon rakentamishankkeen vaatimustenhallintaan.
Vahti mahdollistaa vaatimustiedon keräämisen tilojen käyttäjiltä ja tiedon hallinnoimisen.
Vahdin nimikkeistö on vakioitu palvelemaan terveydenhuollon rakentamista.
Vahdissa tilanimikkeistö on yhtenäistetty hyvinvointialueiden käytössä olevien tilanimikkeiden pohjalta ja suunnittelualakohtainen sisältö noudattaa vakiintunutta nimikkeistöä.
Vahdin avulla hallitset helposti tilojen rakentamishankkeen aikana muuttuvia vaatimuksia. Muutosloki-ominaisuudella on helppo tarkastella muutoksen kohdetta, tekijää ja ajankohtaa.
Kehittämisen lähtökohtana on ollut helppokäyttöisyys. Vahti on suunniteltu siten, että käyttäjä voi keskittyä olennaiseen eli vaatimusten kirjaamiseen ja muokkaamiseen.
Vahti mahdollistaa toiminnan tiloille asettamien vaatimustietojen sisällön ja muutosten laaja-alaisen raportoinnin. Halutut tiedot voidaan suodattaa Vahdista koontiraporttiin PDF- tai Excel-muotoon.
Vahti ohjaa ja opastaa käyttäjää vaatimusten kirjaamisessa.
Käyttäjälle tarjotaan kirjaamista helpottavia ohjeita käyttäjän valintojen mukaan.
Vahdin käyttäjät ovat olleet mukana kehittämässä järjestelmää. Näin on varmistettu, että järjestelmä palvelee parhaalla mahdollisella tavalla sen käyttötarkoitusta.
Vahti on Suomen Sairaalatekniikan yhdistyksen omistama järjestelmä. Tämä takaa järjestelmän käyttömaksujen kohtuullisuuden.
Järjestelmän käytöstä kerätyt käyttömaksut käytetään täysimääräisesti järjestelmän ylläpito- ja kehitystöhön.
Vahti-järjestelmää käytetään HUSin rakennushankkeissa laajalti. Järjestelmän kehittämistiimissä on ollut mukana järjestelmää käyttäviä henkilöitä ympäri Suomea, myös HUSista. Järjestelmän helppokäyttöisyys, jäsennetty sisältö ja selkeys palvelee rakennushankkeiden eri osapuolia. HUSissa järjestelmää käyttävät ovat kokeneet Vahti-järjestelmän ohjaus- ja opastustoiminnot käyttöä helpottaviksi. HUSissa on laadittu järjestelmään mallihuonekortit, joilla yhtenäistetään tilojen suunnittelua eri rakennushankkeissa. Mallihuonekortit on tehty yhdessä eri sidosryhmäedustajien kanssa. Mallihuonekortit helpottavat ja nopeuttavat uuden hankkeen alkaessa huonekorttien täyttäjän työtä. Hyödylliseksi on koettu myös muutoslokiominaisuus muutosten jäljitettävyyden kannalta. Vahti-järjestelmä on toimiva ja se on saanut kiitosta eri osapuolilta.
Seinäjoella, Etelä-Pohjanmaan Hyvinvointialueella, on Vahti-vaatimustenhallintajärjestelmä käytössä jo vuodesta 2013 lähtien. Vahtia on käytetty laajasti pienistä peruskorjaushankkeista uusien sairaalakiinteistöjen, muun muassa M-talon, suunnittelussa. Suunnittelun kohteena on ollut mm. psykiatrian toiminnot, teho-osasto, leikkausosasto, välinehuoltokeskus ja patologian laboratorio sekä useita poliklinikoita ja vuodeosastoja.
Meillä Vahti-vaatimustenhallintajärjestelmää käyttävät tilapalvelujen henkilökunnan lisäksi arkkitehdit ja muut suunnittelijat koko hankesuunnitteluajan ja hyödynnämme muutoslokia muutosten seurannassa. Vahti ohjaa terveydenhuollon ammattilaisia tilavaatimusten systemaattisessa keräämisessä, koska Vahdissa on yhtenäinen tilanimikkeistö ja suunnittelualakohtaiset valikot eri järjestelmille. Vahtiin voi tehdä myös mallihuonekortteja, jolloin voidaan yhtenäistää hyvinvointialueen tiloja (esim. potilashuone tai huoltohuone).
Vahdin uudistus on tuonut useita käyttömukavuutta lisääviä ominaisuuksia, esimerkiksi erilaisten toiminnallisten listausten saaminen ja kommentointimahdollisuus koetaan hyvinä ominaisuuksina.
Vahti-vaatimustenhallintajärjestelmä otetiin pilotointina ensimmäisenä Suomessa käyttöön vuonna 2012 Lasten- ja naisten talon uudisrakennushankkeessa Porissa. Sitä ennen huonekortteja oli kirjattu paperilomakkeille. Sähköinen järjestelmä mahdollisti tilojen tulevien käyttäjien sitoutumisen huonetilojen suunnitteluun aivan uudella tavalla. Sittemmin Vahti-järjestelmää on käytetty useimmissa uudis- ja peruskorjaushankkeissamme. Arkkitehdit ja muut suunnittelijat saavat sen avulla paremmat ja ajantasaiset lähtötiedot toiminnan tiloille asettamista vaatimuksista.
Nyt uudistettu Vahti-järjestelmä on kehitetty vastaamaan nykypäivän suunnittelun tarpeita. Vahti-järjestelmää on edelleen kehitetty tiiviissä yhteistyössä järjestelmää käyttäneiden toimijoiden kanssa, joten parannuksilla on pystytty vastaamaan käyttäjien todellisiin tarpeisiin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella Vahti – vaatimustenhallintajärjestelmää on käytetty vuodesta 2017 niin isoissa (yli 30 000 brm2) kuin pienemmissäkin rakennushankkeissa. Vaatimustenhallintaprosessi alkaa, kun suunnittelukoordinaattori luo huonekorttipohjat hankkeessa sovittujen linjausten mukaisesti. Niitä täydennetään yhdessä yksiköihin nimettyjen huonekorttivastaavien kanssa.
Näin varmistetaan, että yksiköiden erityistarpeet tulevat huomioon otetuiksi. Huonekorttivastaava päivittää huonekortteihin suunnittelun edetessä sovitut muutokset. Ajan tasalla oleva huonekortit toimivat tietopankkina rakennushankkeen edetessä. Esimerkiksi toteutussuunnitelmien tarkistusta helpottaa, kun tiedot ovat yhdessä paikassa ja ajan tasalla.
Tavoitteena on kehittää edelleen vaatimustenhallintaprosessia parhaan mahdollisen hyödyn saavuttamiseksi.